Päivitetty 27.9.2015 (lisätty luentopäivän materiaali). Jorma Boberg.

 

Tietojenkäsittelytieteen perusteet I  (TTP I), 2015

Kurssiin kuuluu opintomoniste ja opiskeluopas. Opiskeluopas ohjaa opiskelun kulkua sisältäen viikottaisen ohjelman ja harjoitustehtävät, tarkentaa opintomonisteen tekstiä (ns. rautalankaa) ja sisältää lisäesimerkkejä. Opiskeluoppaassa luetellaan myös ne opintomonisteen asiat, joita ei vaadita. Aloita jokaisen viikon opiskelu lukemalla ensin opiskeluopasta.

Materiaalit: Tulosta aina pdf-versiot ja 2-puolisesti jos mahdollista. 

Näillä sivuilla olevaa materiaalia voi käyttää omilla kursseillaan, kunhan ilmoittaa lähteen omissa materiaaleissaan. Myös tätä sivua voi jakaa opiskelijoille.

Opiskeluopas: pdf   

Opintomoniste: Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen (pdf) alkuosa, joka käsitellään osittain tällä jaksolla TTP I. Opintomonisteen alussa on kaksi tyhjää sivua, jotta pdf-lukija näyttää samat sivunumerot, jotka ovat monisteessakin. Monisteesta ohitetaan (ja ei siis vaadita) useita kohtia, erityisesti lopusta. Nämä kohdat luetellaan jakson opiskeluoppaassa. Monisteen loppuosa jaetaan ja käsitellään viimeisellä jaksolla TTP II. Koko monisteen löytää myös sivulta http://staff.cs.utu.fi/staff/jorma.boberg/Mat/

Imperatiivisen ohjelmoinnin peruskäsitteet ja opintomonisteen pseudokielen syntaksi  (yhteenveto)

Opintomonisteen ja opiskeluoppaan lisäksi ei tarvita lisämateriaaleja, mutta tarvittaessa Brookshearin kirja (ks. tämän sivun loppu) on hyvä lisämateriaali.

Harjoitustehtävien malliratkaisut jaetaan ryhmäkokoontumisen yhteydessä paperilla ja Moodlessa TTP I-foorumilla perjantaisin.

Luentopäivä on Turussa lauantaina 10.10.2015 klo 10:15- n. 14:30 ja sen pitää Jorma Boberg. Päivän sisältö on kuvattu pääpiirteissään opiskeluoppaassa ja päivän kalvomateriaali on tässä ja se sisältää myös vanhoja tenttikysymyksiä. Saat tästä paperiversion luentopäivällä,  mutta tutustu siihen etukäteen. Materiaali sisältää paljon opiskeluoppaan asioita. Alkupuolella on tuttu esimerkki n!, jonka käsittelyn aikana tulee ilmi se miten algoritmia aletaan kirjoittamaan, missä järjestyksessä lauseita kirjoitetaan ja miten ne liittyvät toisiinsa. Lopuksi käsitellään viimeisen viikon asioita: mm. abstrakti tietotyyppi ja taulukot. Lisäksi käsitellään joitakin harjoitustehtäviä. joten ota kaikki kurssimateriaali mukaan. Päivän sisältö on laadittu niin, että siitä on hyötyä sekä vasta-alkajalle että myös asioita jo osaavalle. Lähtökohtana on kuitenkin se, että jakson asioihin on tutustuttu. Vaikka päivän nimi on luentopäivä, niin tarkoituksena on tehdä myös materiaalin tehtäviä yhdessä (materiaalin tyhjät kohdat!) ja lisäksi  ideana on: kysymällä opin. Mieti siis kysymyksiä etukäteen ja ole aktiivinen.
Luentopäivä pidetään ICT-talossa  salissa beta (β) Joukahaisenkatu 3-5 eli samassa paikkaa, jossa Turun ryhmän infotilaisuudet pidettiin. ICT-talossa opiskelevat Turun korkeakoulujen (Turun yliopisto, ammattikorkeakoulu, kauppakorkeakoulu ja Åbo Akademi) tietotekniikan ja informaatioteknologian opiskelijat. Katso talon sijainti oheisesta kartasta (nuoli osoittaa sisäänkäynnin, Euromarkettia ei enää ole vaan siinä on NEO-sairaala)). Sali beta on samassa kerroksessa kuin aula ja salin sijainti löytyy aulan kartoista. Tässä on Turun kartta. Ulko-ovi on kiinni, mutta tulen avaamaan sen n. klo 10:12.  Tule ajoissa, koska 10:15 jälkeen ovi on kiinni.  Pidän kännykkäni päällä aluksi ja voit soittaa jos jäät oven taakse, 0452770593. Huom. ICT-talon kahvila on kiinni, joten ota omat eväät mukaan. Tiloissa on automaatteja, joista saanee juotavaa (eivät ole aina toimineet). 

Aiempien vuosien palautteiden perusteella luentopäivä on todettu erittäin hyödylliseksi ja motivoivaksi. Sinne kannattaa siis ehdottomasti tulla.
Ottakaa asia puheeksi ryhmäistunnossa, koska tuutorillasi on varmaankin käytännön palautetta luentopäivistä. Luentopäivällä ei käsitellä varsinaisesti uusia asioita, vaan tilaisuuden luonne on kertaava, joskin taatusti jotain uusiakin näkökulmia asioihin ilmenee. Päivän aikana käsitellään tarkasti mm. seuraavia asioita:
* algoritmien rakentamisessa tarvittavat työkalut
* mitä asioita algoritmin suunnittelussa tulee ottaa huomioon
* miten algoritmia aletaan kirjoittamaan
* miten valmiin algoritmin toimintaa voidaan tutkia
* moduulit eli metodit ja niiden parametrit
* abstrakti tietotyyppi

* vektori eli 1-ulotteinen taulukko

* lukuisia esimerkkejä (mukana myös hiukan Javaa, jota tällä kurssilla ei vaadita)

* tarkastellaan vanhoja tenttikysymyksiä
 

Verkossa oleva havainnollistusohjelma ViLLE (ViLLE-harjoitustehtävät ovat täällä ja avain on sama kuin Moodleen). 


Seuraavan linkin takana on useita algoritmien toiminnan animointeja. Kyseisellä sivulla on seuraavat havainnollistukset, jotka tukevat suoraan kurssiamme ja niihin kannattaa siis tutustua (sulkeiden sisällä on opintomonisteemme sivunumero). Nämä sivut kuitenkin vaativat poikkeuksen lisäämisen Javaan, joka tehdään seuraavasti: Valitse vasemmalta alhaalta Start, Control Panel, Java, Security, Edit Site List. Lisää tähän http://www.cosc.canterbury.ac.nz/.

Lisäksi opintomonisteessa käsitellään puita, joita ei kuitenkaan vaadita tällä kurssilla:

 

 

Tentistä:

 

Tenttipäivät  ja ajat on esitetty pääsivun linkissä Tentit: ...


Alla mainitut materiaalit 1. ja 2. kuuluvat jakson Tietojenkäsittelytieteen perusteet I (TTP I) ja jakson tentissä on yksi kysymys, joka käsittelee näitä asioita.

  1. Sivut http://www.helsinki.fi/tvt-ajokortti/materiaali.htm sisältävät Helsingin yliopiston TVT-ajokortin. Käy huolellisesti läpi linkin Tietokoneen käytön perusteet/ Tietokoneen toimintaperiaate kohdat

  2. Monisteen Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen  (yllä) s. 5-14. Tietokoneen osat ja toimintaperiaate ovat tässä tarkemmin kuin yllä olevassa.

Näitä asioita voi täydentää seuraavan linkin avulla:


Oheismateriaalia:

Internetistä löytyy myös paljon informaatioteknologian perusteita koskevaa tietoa. Esimerkiksi